Koronarahoituksen haku avautui myös maatilakytkentäisille, maataloustuotteita jalostaville ja alkutuotannon yrityksille

Maaseudun yritysten ja alkutuotannon väliaikaisen tuen haku on alkanut Hyrrä-asiointipalvelussa. Ensimmäiset hakemukset on jo otettu käsittelyyn ELY-keskuksissa ja päätöksenteko alkaa tällä viikolla.

Tuki on tarkoitettu koronaviruspandemian aiheuttamiin talousvaikeuksiin eikä se edellytä kehittämistoimenpiteitä yritykseltä. Tuen määrä on 5000–10 000 euroa ja päätöksen avustuksesta tekee ELY-keskus.

Hakemusta tehdessä kannattaa varmistaa, että menoja esitetään riittävän kattavasti, jotta tuella voidaan varmistaa yrityksen toiminnan jatkuminen koronakriisin yli. Hyväksyttäviä menoja ovat esimerkiksi henkilöstö-, kiinteistö- ja vuokrakulut. Tarkemmat tiedot hyväksyttävistä menoista ovat Ruokaviraston verkkosivuilla: www.ruokavirasto.fi/koronarahoitus.

Maaseudun yritysten väliaikaista tukea voivat hakea yritykset, jotka toimivat samalla y-tunnuksella maatilan kanssa ja harjoittavat muuta yritystoimintaa kuin maataloutta, metsätaloutta tai kalataloutta. Tukea voivat hakea myös maataloustuotteiden jalostusta ja myyntiä harjoittavat alle 10 henkilöä työllistävät yritykset. Maataloustuotteita ovat esimerkiksi meijerituotteet, myllytuotteet, teurastamotuotteet ja lihavalmisteet, vihannekset, kasvikset, marjat ja sienet sekä näistä valmistetut tuotteet, rehut ja lemmikkieläinten ruoka.

Alkutuotannon väliaikaista tukea voivat hakea esimerkiksi erikoistuneet maatilat, porotilat ja puutarhatilat, jotka myyvät tuotteitaan suoraan ravintoloille tai muille ostajille ja joiden tuotteiden menekki on pysähtynyt tai merkittävästi pienentynyt koronakriisin vuoksi.

Lisätietoja yrittäjälle:

Lisätiedot tuesta ja sen hakemisesta: www.ruokavirasto.fi/koronarahoitus

Kysymyksiä ja vastauksia väliaikaisesta tuesta, joka on tarkoitettu maatilakytkentäisille yrityksille ja maataloustuotteiden jalostajille ja myyjille

Kysymyksiä ja vastauksia alkutuotannon väliaikaisesta tuesta

ELY-keskusten puhelinpalvelu, puh. 0295 024 800
Yritys-Suomen puhelinpalvelu, puh. 0295 020 500
poikkeusrahoitus.ely@ely-keskus.fi